tiistai 21. helmikuuta 2017

Talvi tekee hyvää


Eräänä talvisen harmaana päivänä lähdimme mökkijärven jäälle kävelylle. Maisema on ihanan eleetön ja hiljainen.
Koiruudet kirmasivat vapaasta tilasta huumaantuneena. Fiina- vanhus kulki aika maltillisesti meidän ihmisten kanssa samoja reittejä, Huugolle tuli gps-pannan kilometrilukemiksi noin kymmenen kilometriä enemmän kuin meille muille.



Yhden saaren rannassa on iso kivi. 


Lapset haluaa aina seikkailla ja mennä luoliin ja koloihin. Minua ahdistaa moiset kolot, vaikka järki sanoo että kyllä siitä hyvin mahtuu, eikä ikiaikainen kivi mihinkään kaadu. Lapsilla on kuitenkin hauskaa.


Saaressa mennään aina piilosta. On ihana maata piilosilla suopursulta tuoksuvassa mättäässä tiirailemassa taivaita. Rakastan kaikkia mökkijärven mäntyjä.


Tuntuu suurelta etuoikeudelta, että saaret mökin läheisyydessä on luonnosuojelualueita, joilla saa retkeillä vapaasti, kunhan luontoa ei häiritse tai vahingoita.
Kaikki puut saavat elää oman elinkaarensa miten tahtovat.


Yhtenä mökkipäivänä saatiin nähdä vähän aurinkoakin!


Talvi tekee hyvää. Luonto tekee hyvää. Hiljaisuus tekee hyvää.
Nautitaan talvesta, niin kauan kun sitä riittää.
Voikaa hyvin!



sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Puutarhahöpsähdys


Sanoinhan minä että se tulee, puutarhahöpsähdys nimittäin. Arvasin että se on tulossa, koska mikään ei ole yhtä varmaa kevään tulon lisäksi, kuin se, että uinuva puutarhuri herää talviunestaan. Olen kuitenkin ollut niin pitkään muissa kuin puutarhamietteissä, että oletin puutarhahöpsähdyksen tulevan paljon myöhemmin.


Kävi kuitenkin niin, että sain täksi viikonlopuksi isältäni muutamia puutarhalehtiä mökkilukemisiksi. Ihmisten perennapenkeistä lukiessani mielessäni alkoi kuin varkain itää ajatus, että josko ensi kesänä laittaisin vanhan kukkamaan järjestykseen.


Aika hyvä järjestyshän siellä periaatteessa varmaankin on, mutta minusta alkoi tuntumaan, etten oikein edes muista mitä siellä kukkamaassa kasvaa. Viime kesänä en ehtinyt enkä jaksanut työkiireiden vuoksi juurikaan puutarhassa touhuta, ja jouduinkin selaamaan vanhaa puutarhablogiani paikallistaakseni perennojen paikat edes suurin piirtein.
Nyt on tarkoitus hieman keventää työtahtia ensikesäksi, joten toivottavasti virtaa riittää myös puutarhasteluun.


Vanha kukkamaa on ollut minulle paikka, johon olen kerännyt vanhoja maatiaisperennoja ja uusia löytöjä puutarhaharrastuksen alkuajoista lähtien. Penkki on aika täynnä, ja siellä on kaikkea mahdollista sulassa sovussa sekaisin.
Mitäpä jos sitä alkaisi kunnostaa pala kerrallaan, perkaisi juolavehnän juuret pois, siirtäisi korkeampien varjoon jäävät kukat kivikkomaahan, hankkisi vähän uusia, jotta kukkia riittäisi koko kesäksi...


Kuulostaa ihan suunnitelmalta, eikö vain? Kuulostaa myös ihan siltä, että täytyy "ihan pikkuisen vain" käydä katsomassa netin syövereistä hieman taimivalikoimia....
Miltäköhän näyttäisi vaaleanpunainen pallohortensia, madonnanliljat ja purppurapunalatva, joita pitkin kiipeilisi joku upea sinikukkainen jalokärhö? Etualalla voisi olla pionien ja atsaleojen rivistö, ja niiden edessä poimulehteä ja kurjenpolvia, penkkiä reunustamaan vaikka erilaisia kuunliljoja ja ja ja....


Samalla tietysti tulisi laitettua kivikkomaakin vihdoin loppuunasti kuntoon, se kun on vielä viimeistelemättä, ja osa kasveista hankkimatta.... Vanhasta kukkamaasta nähkääs saisi hyvin materiaalia myös kivikkomaan istutuksiin.
Kukkamaan kasvit eivät ole aikoihin saaneet juurilleen kanankakkia eivätkä kalkkia. Nyt on aika korjata sekin puute.

Tässä minä koitan teille ja itselleni perustella, että vanhan kukkamaan uudistaminen on suorastaan välttämätöntä. Sitä ei voi enään mitenkään välttää.
 
Onneksi löysin tämän kuvan, niin tiedän edes suurin piirtein, mihin kohtaan pitäisi hankkia uusia, mitä siirretään muualle, ja mitä kasveja jaetaan...


Vähän kuulostaa siltä, että tuleva kevät sujahtaa rattoisasti kaikkia epärealistisia ja huikentelevaisia suunnitelmia tehden.
Puutarhabloggaajien kesätapaamisen taimien vaihtoon lupaan kantaa sitten kaiki ylimääräiset taimet, mitä en saa mihinkään muualle sopimaan.


Kuulostaa ihan puutarhahöpsähdykseltä. Voi voi.


Tässä vielä minun lähtötilanteeni. Nämä kuvat toimikoon inspiraationani, niin muistan mitä minulla on, ja mihin haluan pyrkiä.


Vähän uudempi kuva, talon katto on jo maalattu.




Täältä tullaan kevät ja huikentelevaiset suunnitelmat! :)


maanantai 2. tammikuuta 2017

Saatiin lunta taas


On niin nättiä, kun tuli taas lunta! 

Talventörröttäjät on jotenkin liikuttavia lumihuppujensa alla. Valo on niin vähissä ja päivät lumesta huolimatta jotenkin harmaita, että törröttäjäkuvat ovat vähävärisiä. Melkein kuin eläisimme keskellä mustavalkoista elokuvaa.



Sisällä on ihanaa hämäränhyssytellä.



Joulukukat avautuivat meillä parhaimmilleen vasta välipäivinä. Meillä on melkein aina amarylliksia ja jouluruusu. Muita joulukukkia ei oikein voi allergiasyistä sisätiloissa pitää. Lahjaksi saatu uhkea muhkea joulutähti on ulkoeteisessä ottamassa tulijat vastaan. Siellä se viihtyykin hyvin, kun on hieman viileämpää, eikä joulukuusi tuleennuta sitä ennen aikojaan.

Amaryllis on kyllä upea joulukukka. Ei oikeastaan ole niin väliä, onko se punainen vai valkoinen. Molemmat värit sopivat meidän jouluun.


Jouluruusua en ole vielä kertaakaan saanut pidettyä hengissä kevääseen asti. Tai jos olen, niin olen sitten muussa kevätkiireessä unohtanut istuttaa sen kukkapenkkiin. Niiden hinnat ovat tulleet onneksi sen verran alaspäin, että joka vuosi raaskii ostaa uuden.


Huomenna alkaa kolmen päivän työrupeama, ja sitten on jälleen loppiaisen ansiosta kolme päivää vapaata. Maanantaina alkaa arki jälleen toden teolla, kun lapsetkin menevät kouluun.



On ollut ihanaa, että on ollut mahdollista pitää muutama palkaton vapaa pidennettyjen viikonloppujen muodossa tässä joulun tienoilla. Tuntuu että vähän edes on akut latautuneet tulevaa arkirumbaa varten. Eiköhän tämä tästä taas lähde rullailemaan.

Voikaa hyvin!


sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Älä sinä ihminen kiireellä itseäs pilaa



Yhdeksännellä luokalla olin tet-harjoittelussa erään leirikeskuksen keittiöllä. Leirikeskuksessa oli tekemisen meininki, ja töissä oli varsinaisten työntekijöiden lisäksi paljon vapaaehtoisia. Se jäi mieleeni paikkana, jossa jokainen kynnelle kykenevä sai käyttää omia taitojaan ja lahjojaan yhteiseksi hyväksi. Kannustavassa ilmapiirissä kylvettiin kiinnostuksen siemen keittiötyöhön.
Sain tet- harjoittelusta muistoksi savolaisittain kirjoitetun elämän ohjeen, joka alkoi sanoilla: "Elä sinä ihminen kiireellä itteäs pilloo"... Muuta en tuosta monisteesta muista. Enkä tiedä, onko tuo paperi minulla vielä jossain tallessa, muistan että se oli muutaman vuoden huoneeni seinällä. Tuo yksittäinen lause on kuitenkin on pulpahtanut mieleeni yhä vielä, reilusti toista kymmentä vuotta myöhemmin. Joku viisaus siinä siis piilee.



Kiireellä voi itsensä kyllä hyvin äkkiä pilata.

Suahilin kielinen tansanialainen sananlasku sanoo samaa; Haraka haraka, haina baraka - Kiireellä ei ole siunausta.

Tämän olen kuluneena vuonna varsinkin töissä todistanut hyvinkin monta kertaa. Kun tulee liian kiire asioiden valmistelussa ja toteutuksessa, lopputulos on... no... kuin juosten kustu. Jälkeen päin harmittaa, ettei tullut tehtyä sitä ja tuota asiaa paremmin. Eniten yleensä harmittaa, että ei ole malttanut sillä kiirehtimisen hetkellä pysähtyä nauttimaan käsillä olevasta hetkestä kiireen vuoksi.

Usein kiire on itse aiheutettu olotila, johon kukaan muu ei pakota. Tunnen paljon ihmisiä, jotka eivät malta pysähtyä hetkeksikään, ja jotka huikkaavat rauhoittumiskehoituksille, että "Haudassa sitten levätään". Se on tietysti jokaisen oma valinta, kuinka paljon tekemistä ja kiirettä elämäänsä haalii. Joillekin se tuntuu sopivan, jotkut taas sairastuvat suorittamiseen polttaessaan kynttilää molemmista päistä.

Joskus olisi hyvä oppia sanomaan ei. Yleensä sen lyhyen sanan oppimiseen menee koko elämä, useimmat oppivat asian kantapään kautta.

Joillekin meistä elämä jakaa sellaiset kortit, että on vain pakko nöyrtyä, pakko oppia sanomaan ei. Aina ei voi valita sitä mitä elämä eteen tuo.




En taida tarvita muuta uuden vuoden lupausta, kun sen, että armahdan itseni, ja lopetan kiiruhtamisen aina kun se vain on mahdollista ja itsestäni kiinni. Jokapäiväinen läksyni on muistuttaa itselleni, kuinka paljosta saan kiittää. Aina löytyy aihetta kiitokseen. Lisään läksyyni sen, ettei ole aina ihan pakko viipottaa menemään päätä pahkaa suuna päänä kaikkialle. Opettelen sanomaan ei. Opettelen delegoimaan. Opettelen, taas kerran, myöntämään oman rajallisuuteni. Ja opettelen kiittämään siitä että joka päivä saan uuden mahdollisuuden opetella läksyjäni.




Löysin muuten netistä osan tuosta savolaisviisaudesta TÄÄLTÄ. En muistanutkaan, että siinä kehotettiin nukkumaan päiväunia. Ehkä se tuntui silloin 15- vuotiaana niin kovin kaukaiselta ajatukselta, ettei se jäänyt mieleen. Nykyisessä elämäntilanteessa päiväunet silloin tällöin kuulostavat erittäin houkuttelevalta vaihtoehdolta viettää vapaapäivää.

"

Elä hättäele

(Kalle Väänänen, Savolaista sananrieskoo)

Elä kiireellä immeinen ihtees pilloo,
hermos jos männöö, onko siitä illoo?
Elä pikajunan vaahtia hössötä aena,
vuan päevälläkkii joskus piäs pehkuu paena.
Toppuuta joskus tuo tulinen tahti.
Kokkeele mittee on tuo ruokalevon mahti!
Kohta jo huomoot kuinka oes sommoo,
katkasta virta, antoo hermoille lommoo!

"


Lokoisia lomapäiviä lomailijoille ja puhtia meille, joilla työt kutsuvat ensiviikolla. Jätetään sitä kiirettä kuitenkin vähän vähemmälle.

Mihis sitä kiire olisikaan, valmiissa maailmassa?

lauantai 31. joulukuuta 2016

Uusi blogi kuoriutuu.

Oikein hyvää uutta vuotta 2017!


Jo jonkun aikaa olen kaivannut takaisin blogin kirjoittamisen pariin. Vanhassa blogissani päivitys on tehty viimeksi joskus viimevuoden keväällä tai kesällä. Olen pitänyt aiemmin blogia leivonnasta ja puutarhastelusta määrittelemättömän ajanjakson. Olisin voinut jatkaa vanhoja blogeja, mutta tässä kohdassa elämää uuden blogin aloittaminen tuntui hyvältä ajatukselta. Toivottavasti te, rakkaat vanhat blogiystäväni, löydätte myös tänne uuteen blogiin.

En oikein vielä tiedä, mitä kaikkea tähän blogiin tulee kirjoitettua. Ihan varmaa kuitenkin on, että vanhojen blogien teemat ovat läsnä enemmän tai vähemmän. Sillä yhtä varmaa kuin se, että kevät tulee joka vuosi, on se, että puutarhakärpänen iskee minuun viimeistään kun olisi aika pestä keittiön ikkunat. Luultavasti se iskee jo ensiviikolla, kun posti tuo uuden siemenkatalogin. Puutarhablogien maailma on jotakin mitä voin suositella ihan kaikille jollakin tavoin puutarhojen kanssa tekemisissä oleville. Puutarhablogeista löydän rakkaat blogiystäväni, ja heidän kirjoituksensa ja valokuvansa ovat olleet minulle vuosien ajan inspiraation lähteenä.
Karoliinan puutarha- blogissa on mainio puutarhablogien linkkilista joka on jaettu alueittain Suomen kasvillisuusvyöhykkeiden mukaan. Sieltä löytyy suuri osa suomalaisista puutarhablogeista.



Keittiössä puolestani häärin sekä työssä että vapaa-ajalla, joten sitä aihetta on vaikea välttää. Leivonta- ja ruokablogien ihanuus on loputon kokeilun halu ja uusien reseptien kokeilu, sekä näiden kokeilujen jakaminen toisten saman mielisten kanssa. Minua viehättää myös Salainen leivontaystävä- kierrokset, jotka perustuvat yksinomaan toisten ihmisten ilahduttamiselle ja uusien ideoiden jakamiselle ja vastaanottamiselle. Olen itsekin osallistunut taannoin Salaisen leivontaystävän kierroksiin, ja sitäkin voin suositella kaikille leivonnasta kiinnostuneille, jotka pystyvät sitoutumaan ajatukseen yhtäjaksoisesti kolmeksi kuukaudeksi. Kannattaa ihmeessä ottaa selvää, ja lähteä mukaan.  TÄÄLTÄ löytyy alkuperäinen aihetta käsittelevä blogi. Täältä löytyy leivontablogini.


Koska meillä on mökki, jossa uskoakseni ja toivoakseni vietämme perheeni kanssa paljon aikaa, luvassa on myös päivityksiä mökkeilyn ihanuudesta. Mökki sijaitsee meiltä tunnin ajomatkan päässä. Luonnon kaunis mökkitontti on jotakin, jollaista en uskonut olevan olemassa unelmissanikaan. Joskus käy niin että unelmat toteutuvat ennen kuin niistä on osannut kunnolla uneksiakaan.


Työskentelen alaikäisten turvapaikanhakijoiden parissa. Työstäni juttelen lähinnä ruuanlaiton näkökulmasta. Työni kirvoittaa myös ajattelemaan hieman uskontoa, politiikkaa ja muuta pöhinää maahanmuuton ja maailman levottoman tilanteen ympärillä. Näistä teemoista saatan jutella jonkin verran, tai sitten en. Aika näyttää. Ainakin jaan tänne muutamia reseptejä, jotka on tulleet matkanvarrella tutuiksi. Alla oleva kuva on afgaanien uudenvuoden juhlasta, joka muistuttaa koristeluiltaan monelta osin meidän pääsiäistämme. Sitä vietetään keväällä 21.3., pääsiäisen aikoihin.



Kaiken tämän lisäksi blogissani vilahtavat varmasti meidän koiruudet, Fiina ja Huugo. Fiina on ansioitunut myyrien metsästäjä, ja ollut puutarhassamme suureksi avuksi vähentäen ehtymätöntä myyräkantaa. Se on suomenlapinkoiran ja norjanharmaanhirvikoiran sekoitus, mahdollisesti siinä on joitakin muitakin rotuja. Fiina on jo vanhus, 11 vuotias, ja sillä on vähän vanhuuden tuomia kremppoja. Mutta yhä se jaksaa innostua ihmistensä kotiintulosta tai siitä, kun naapurin viljapellossa kävelee peura. Huugo on pohjanpystykorva. Se on vasta pentu, pian vuoden vanha. Huugosta on kasvamassa taitava lintuhaukkuja ja mieheni uskollinen metsästysseuralainen. Se pitää myös omalta osaltaan huolen, ettei keittiön ikkunat ole koskaan täysin puhtaat, koska ikkunoista pitää kurkistaa sekä terassilta sisälle, että keittiöstä ulos. Naapurin isäntä on sen alituisena tarkkailun kohteena, eikä se ole pysyä nahoissaan, jos se joutuu seuraamaan sisältä, kuinka naapurissa leikataan ruohoa tai pestään autoa. Molemmat karvakaverit ovat rakkaita perheenjäseniä. Mietin joskus, että onko ihmisissäkin luonteeltaan pystykorvia, terrierejä, spanieleja ja noutajia. Onko meidän perheen temperamentissa jotakin mikä sopii yhteen pystykorvaisten koirien kanssa?






Lisäksi saattaa tulla jutustelua kaikesta mahdollisesta arkeeni liittyvästä. Kodista, sisustuksesta, kirjoista, elokuvista, konserteista, käsitöistä. Mistäpä tuota tietää etukäteen sanomaan. kaikesta elämääni joutuvasta kerron kuitenkin kaikista mieluiten yhdistämällä valokuvia ja tekstiä. 

Tavallinen arki on parasta. Arjen tavallisuudessa ja sen pienissä kiitollisuuden aiheissa on sen siunaus.