lauantai 22. huhtikuuta 2017

Uusia alkuja


Kun kevään tulo antaa odottaa itseään, on aikaa tehdä valmisteleviä puuhia. On ihan hyvä, että saadaan sään suoma aikalisä.


Olemme tehneet ison hyppäyksen elämän yksinkertaistamisen suuntaan. Olemme enemmän kotona, ja vähemmän muualla. Keskitymme siihen mikä on oleellista, ja vähennämme kaikkea epäolennaista. Elämä on ollut viime vuodet niin ruuhkaisaa, että nyt tuntuu hyvältä vähentää kiirettä, ja hypätä pois oravanpyörästä. Täällä pohdin elämän valintoja ja sitä, onko kiireessä mitään järkeä. Lopulta tulin siihen lopputulemaan, että hain kevennettyä työaikaa; huhtikuussa aloitin työskentelyn 60 % :n työajalla. Ratkaisu tuntuu hyvältä ja oikealta.

Hommaa ja projekteja kyllä piisaa. Oravanpyörästä hyppääminen ei suinkaan tarkoita, että olisimme jouten.

Olemme nimittäin kunnostamassa meidän vanhaa navettaa. Siinä on sivumennen sanoen hienompi kivijalka kuin meidän talossa. Navettaan tehtiin uusi katto ensimmäisenä keväänä muuttomme jälkeen, koska halusimme säilyttää tuon vanhan rakennuksen. Katon uudistamisesta lähtien navetta on kuitenkin ollut lähinnä varastotilana erilaisille talon remontoinnissa käytetyille jutuille, kuten lautatavaralle. Siellä on myös talon edellisten asukkaiden jättämänä paljon vanhoja maataloustyökaluja, ja mm. iso kasa tiiliä jotka on purettu jostain muualta.

Navettaan olen myös näemmä hillonnut kaikki elämäni varrella vastaan tulleet kukka- ja taimiruukut. Niitä on monta. Ihan liikaa. Voisin perustaa taimimyymälän, jos löytäisin kaikkiin ruukkuihin jotakin täytettä.

Navetan lähistöltä löytyi vanha pihakeinun teräsrunko, josta olemme kaavailleet väliaikaista kasvihuonetta kasvihuonemuovin kanssa, kun isompaan kasvihuoneprojektiin ei vielä ole aikaa eikä energiaa. Kasvihuonetta varten navettaan on varastoituna eräältä purkutyömaalta roudatut ikkunat. kasvihuoneen rakentaminen kuuluu viisivuotissuunnitelmaan.


Tänä keväänä vihdoin keksimme, mitä navetalla tehdään. Ja vasta nyt aika on kypsä siihen, että ajatukset ja suunnitelmat voi myös toteuttaa.
Navettaa on nyt tyhjennetty sekä kunnostettu sisältä ja ulkoa. Vanhat purkutiilet löysivät paikkansa kasvimaalta, ja vanhat hyväkuntoiset laudat ovat menneet hyötykäyttöön navetan sisä- ja ulkotilojen kunnostuksessa. Myöhemmin kerron lisää siitä, mitä navetan sisällä tapahtuu, jahka saan vähän kuvia otettua. :) Vanhoista talon vuorilaudoista saatiin navettaan uusi lautavuoraus. Jahka kelit lämpenee, niin meillä pidetään maalaustalkoot.




Olin alkukeväästä kovasti sitä mieltä, että yrtin taimet ostan kaupasta. Siemenpussien kutsuhuuto oli kuitenkin liian vahva, ja päädyin sittenkin kokeilemaan yrttien kasvatusta siemenestä asti. Nyt kun kasvimaatakin aletaan kunnostaa isommaksi, niin saan sinne kunnon yrttipenkin, ja arat yrtit pääsevät kasvihuoneen lämpöön. Jäätelötikuista, joita myydään ihan tavan marketeissa, tein nimikyltit.


On ihanaa kun on aikaa. Ja vielä ihanampaa on, että sitä aikaa voi käyttää oman unelman rakentamiseen. Tuntuu, että nyt olemme lähellä sitä unelmaa, mitä etsimme jo silloin 15 vuotta sitten kun muutimme tähän vanhaan taloon. Välillä on hauskaa, kun saa antaa unelmamopon keulia ajatusten tasolla ihan kunnolla.  Haaveilen mehiläispesistä, ankkalammesta, metsän istuttamisesta täyteen rhodoja. Vähän helpommin ja jo tänä kesänä toteutettavia unelmia on erilaisten villiyrttien hyödyntäminen ja oman yrttiteesekoituksen valmistaminen, sekä kukkamaiden ja kasvimaan kunnostus ja kaikesta nauttiminen. Painotus erityisesti sillä, että kun kiirettä saa töiden puolesta vähennettyä, aikaa on nauttia siitä mitä tekee, jolloin mikään ei tunnu pakkopullalta.

Tämmöistä tänään. Lopuksi vielä kuva kuopuksen hienosta joulu/pääsiäiskaktuksesta, joka avasi ensimmäiset kukkansa pääsiäiseksi.


Ihanaa kevättä kaikille!

torstai 13. huhtikuuta 2017

Kananmunan värjäystä luonnon väreillä



Hauskaa pääsiäispuuhaa on meillä ollut aina kananmunien maalaaminen vesiväreillä.
Munia voi myös värjätä kattilassa joko tyhjäksi puhallettuina tai sitten kokonaisina sisältöineen päivineen. Luonnon omilla aineilla värjäyksen hyvä puoli on, että keitetyt kananmunat voi huoletta syödä eikä tarvitse piitata värin joutumisesta suuhun. Monissa luonnon antimissa on luonnollisia väriaineita, joilla on myös uusimpien tutkimusten mukaan kaikenlaisia terveyttä edistäviä vaikutuksia.

Tässä perusohje:

Keitä kananmunat kypsiksi 8-10 min värjäävän aineksen kanssa. Lisää keitinveteen 1/4 tl viinietikkaa, niin väri pysyy paremmin. Väri on vielä vahvempi, jos annat kananmunien myös jäähtyä värjäysvedessä.

- Keltaisia munia saa, kun lisäät keitinveteen 1-2 tl kurkumaa, tai runsaasti keltasipulin kuoria.  Kuvassa olevat munat on värjätty kurkumalla. Jos värjäät sipulin kuorilla, pienellä määrällä kuoria tulee ruskeita munia, ja suuremmalla määrällä keltaisia.

- Sinisiä munia saa kun keitin veteen lisää muutaman punakaalin lehden. Kuulemma punasipulin kuorilla tulee myös sinistä. Itse olin yllättynyt värjäyksen lopputuloksesta ; heleä sininen on lähes  hämmentävä, en olisi uskonut, että sininen väri on mahdollista saada aikaan näin helposti.

- Punaista tulee jos keittelee punajuuren kuorten kanssa. Tähän tarkoitukseen voi kokeilla myös etikkapunajuuren lientä, tällöin ei tarvitse lisätä etikkaa.

- Pakastepinaatilla tulee vihreitä munia, vihreää saa myös vaikka vuohenputkesta tai nokkosesta

- Mustikkakiisseliä keitellessä voi laittaa alkuun muutaman munan kiehumaan joukkoon- tuloksena on violetteja munia - tosin etikkaa ei ehkä kannata kiisselin joukkoon lisätä, sitruuna- tai limemehua voisi kokeilla.


Tässä vielä siniset ja keltaiset munat, joita tällä kertaa tein töissä nuorten kanssa. Tässä kuvassa on parempi valaistus, ja värit näkyvät selvemmin.

 

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Onnen löytöjä


"Äitii!! Tule katsomaan!! Minä löysin onnenlöydön!"

Näin hihkui meidän seitsenvuotias onnessaan pihan joutomaalta kylätien vierestä. Arvasin jo, mitä hän on löytänyt, sillä itse kyyristelin kivikkopenkissä kuvaamassa samaa ihmettä: sinivuokkoja!


Sain mieheltäni lahjaksi uuden makroputken hiljattain, ja nyt pääsi kamera vihdoin tositoimiin kevään ihmeitä kuvaamaan. Pikkuisen on vielä jotkut asetukset varmaan päin honkia, mutta on kuitenkin ihanaa, kun kamerassa on putki, jolla saa edes jonkinlaisia kuvia.

Sinivuokot on todella onnen löytö! Niistä kevät alkaa meidän pihalla.


Joutomaalla ihan sinivuokon vieressä törröttää vielä viimekesäinen kultapiisku. Ne saavat levitä joutomaalla oikein mielellään.


Joutomaalle on ihan salaa kylväytynyt myös koiranheisi. Viimekesänä huomasin sen ensimmäisen kerran kodinhoitohuoneen ikkunasta pyykkejä laitellessani, se kun kasvaa yhden lahopuupinon takana ikkunan kohdalla. Vaikka hieman kyllä nolottaa, että miten en ole tullut huomanneeksi sitä aiemmin, pensas on nimittäin jo reilusti yli parin metrin korkuinen. Myrkyllisistä marjoistaan huolimatta tämä pensas saa jäädä, sen kukinta on niin hieno. Eikä meillä enää ole niin pieniä lapsosia, että pitäisi pelätä marjojen joutuvan heidän suuhunsa.


Kylätien varressa ojan pohjalla leskenlehdet kukkivat täyttä päätä. Olen joskus miettinyt, että ulkomailla leskenlehti varmasti kelpaisi haluttujen perennojen joukkoon. Sehän on vähän kuin ruttojuuri pienoiskoossa; kauniit kukat tulevat ennen komeita lehtiä. Lehdet ovat kauniit ja peittävät hyvin kasvupaikkansa laihassakin maassa. leviämisintokin taitaa olla vähän kuin ruttojuurella mutta pienemmässä mittakaavassa. Mietin jopa, että leskenlehteä voisi ihan hyvin istuttaa johonkin puutarhalammen rannalle. Rikkaruohohan on kasvi väärässä paikassa. Mutta jos rikkaruohon istuttaa johonkin tarkoituksella, silloin se ei enää ole rikkaruoho. ;)


Keskellä pihaa nuoren tammen juurella loistaa yksi pieni aurinko: Krookus! Ihan yksin se siinä kasvaa, muista monista sen kavereista ei ole vielä tietoakaan.
Ihmettelen, että missä minun lumikelloni ovat, kun yleensä ne kukkivat ennen muita kukkia. Odotellaan...


Poikalapsi löysi myös kevään ensimmäisen hämähäkin. Voi riemua, kun luonto herää!  "Äiti katso kuinka hieno!"
Voin kyllä yrittää valokuvata tätä vipeltäjää, mutta käteeni en sitä ota. "Ei kiitos, pidä sinä vain."


Nautitaan keväästä! Kaunista viikkoa!



lauantai 18. maaliskuuta 2017

Kesällä kerran



Latailin vanhalta tietokoneelta muutamia kesäkuvia. Vanha tietokone toimii noin 15- 30 minuuttia kerrallaan, ennenkuin tietokoneen järjestelmät kaatuvat. Onneksi kaikki kuvat ja muut tiedostot ovat tallessa ulkoisella kovalevyllä, joten sinänsä ei ole mitään huolta vaikka vanha tietokone päättäisi jonain kauniina päivänä olla käynnistymättä ollenkaan. Joskus kuitenkin käväisen pikaisesti katselemassa vanhoja valokuvia, kun en jaksa ottaa esille ulkoista muistiyksikköä. Kesän kaipuuseen kelpaavat vanhatkin kuvat. Nämä kuvat ovat vuodelta 2014.

Ensimmäisessä kuvassa yllä on keto-orvokeita, jotka kasvavat ja rehottavat saunan edustalla yhdessä päivänkakkaroiden kanssa. Ne aloittavat kukinnan jo toukokuussa, ja kukkivat loppusyksyyn asti. Siemenistä kasvaa aina uusia orvokeita, jotka kaikki ovat vähän erinäköisiä.  Orvokeista saa kivoja koristeita voileipä- ja täytekakkujen päälle. Ne maistuvat miedosti hunajalle, ja muuten eivät oikeastaan kovin paljon millekkään.

Joskus ihan tavallisena päivänä leivotuttaa. Suklaakakku on meillä koko perheen suosikki. Kakun ulkonäkö on vähän arkinen, kun kuuma kakku pitää kumota ja kuorruttaa hetipaikalla, jotta sen saa kiidätettyä kahvipöytään mahdollisimman pian.  Kakku tekee kesäisestä mehuhetkestä juhlan.


Yksi kesän odotettu herkku on nokkosletut. Teen lettuja usein, ja kerralla ison keon, jotta niistä seuraavienkin päivien aterioille.  Lettutaikinaan laitan puolet jauhojen määrästä ruisjauhoja, ja sekoitan litran taikinaan seitsemän munaa. Paistan letut oikeassa voissa.  Ihan parasta lettujen kanssa on omppuhillo.



Tämä henkilö palkattiin kasvimaan reunalle rastaita karkottamaan. Tiedä sitten, oliko hänestä apua vai ei. Minä ainakin säikähdin eräänä aamuna kun kuljin kameran kanssa puutarhassa, enkä muistanut että meillä on siellä työmies hommissa yötä päivää.



Seuraava kuva kertoo, mitä minulla kasvoi terassin kukkalaatikoissa; kesäneilikoita, orvokeita ja valkoisia karpaattien kelloja. Jotain tämän tapaista voisin istuttaa ensi kesänäkin. Sinivalkoinen istutus on ajatuksissa, Suomen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi. Kesäneilikat on kyllä parhaimmasta päästä kesäkukkia. Ne voi laittaa ulos jo vappuna, koska ne kestävät muutamia pakkasastetta. Lisäksi ne kukkivat tauotta syksyyn asti, kunhan saavat tasaisesti vettä ja ravinteita. Tykkään ajatuksesta, että keväällä ostetut kukat kestävät syksyyn asti. Parasta neilikoissa kuitenkin on, että ne tuoksuvat ihan oikeasti mausteneilikalle.
Olin ajatellut laittaa kukkalaatikoihin pelakuita, mutta tämä kuva sai minut muuttamaan suunnitelmiani. Tosin voi käydä niin, että taimiostoksilla mieli muuttuu uudelleen, niinkuin yleensä käy.



Ihananainen pioni. En ole hurahtanut pioneihin mitenkään erityisemmin, mutta tämän kaunottaren kukkiessa ajattelen, että pioneita voisi sittenkin olla vähän enemmän puutarhassani. En muista tämän pionin nimeä, olen kiitollinen, jos joku tietää kertoa sen minulle.


Seuraavassa kuvassa on syyshohdekukka ja punainen siankärsämö. Kun joskus ennen tähän taloon muuttamista haaveilin omasta puutarhasta, oli syyshohdekukka ensimmäisiä kasveja, joihin tykästyin. Taisin heti seuraavana vuonna muutosta hankkia yhden taimen, mutta eihän se menestynyt savimaassa, sellainen hienohelma kun on. Se tarvitsee läpäisevän ja kuohkean maan, jollaisen sain kun kivikkokukkamaa perustettiin. 
Punainen sainkärsämö tuntuu sopivan melkein minkä tahansa kukan kaveriksi.


Olipas sattumanvarainen kuvakokoelma. Paljon kivoja, ja yllättäviäkin muistoja ja tunnelmia arjen keskeltä.

Leppoisaa lauantai-iltaa!


perjantai 17. maaliskuuta 2017

Pihakierroksella


On ollut niin hienoa keliä että! Muutamana iltapäivänä ja yönä ollut lumimyräkkäkään ei ole enää tuonut talvea takaisin, vaan päinvastoin kiihdyttänyt lumen sulamista entisestään. Uus lumi vanhan tappaa, vai miten se sananlasku menikään.

Aurinko houkuttelee ulos nurkkia potkimaan ja kevään merkkejä tutkailemaan.

Sinitinttipariskunta on jo kovasti pesänlaittopuuhissa. Herra tiainen kiertää puolen tontin kokoista reviiriään puusta ja pensaasta toiseen kertomassa reviirin rajat muillekin.

Nuoren vaahteran juurella kukkamaassa alppiruusut paistattelevat aurongossa. Hyvältä näyttää. Jokohan saataisiin viimein muutama kukkanen Grandiflorumiin?


Mikkeli ei näytä yhtään niin hyvältä. Se on ollut huonovointinen melkein alusta asti. Täytysi varmaan tehdä joku suurempi pesuoperaatio sille, parina kesänä sillä on ollut punkkeja riesanaan.  Se vain kummastuttaa, ettei mikään vaiva tunnu tarttuvan tuohon vieressä olevaan Grandiflorumiin, vaikkei pensailla ole kuin pari metriä väliä.


Pihan Pikkumetsän puut ovat humpsahtaneet 15 vuodessa ihan isoiksi puiksi. Laitettiin muutamaan puuhun linnunpönttöjä, ja riippumaton paikkaakin katseltiin lasten kanssa vahvimpien mäntyjen väleihin.


Linnut on kuitenkin jo ottaneet kymmenen aarin kokoisen Pikkumetsän omakseen. Korkealla oksan hangassa on soma pieni pesä.


Noin parin metrin korkeudella toisessa männyssä on toisenlainen rakennelma. Varis on tehnyt myös pesänsä metsään. Olipa vaikea saada kuvatuksi variksen vajaan metrin kokoista taideteosta kaikkien oksien seasta.


En ole vielä istuttanut metsään varsinaisesti mitään. Olen odotellut, että kuusten, mäntyjen, koivujen, pihlajien, vaahteroiden ja pähkinäpensaiden lomaan syntyisi luonnostaan varjoisia paikkoja ja suojaisia aukeita. Nyt alkaa vihdoin näyttää siltä, että metsään voisi alkaa rakennella polun tapaista ja istutella joitakuita maanpeittoperennoja ja rhodoja. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.
Aukeilla paikoilla on ukonkellot levinneet mukavasti. Niitä kylvin samana vuonna kuin kuusen- ja männyntaimet istutettiin. Ne saavat minun puolestani levitäkkin niin paljon kuin haluavat. Viimekesäiset siemenpallurat ovat jo tyhjentyneet metsään, joten lisää kukkia on tulossa.


Metsässä on myös muutama valtavan korkea väinönputki. Nekin on hienoja luonnon suurperennoja, jotka saavat oikein mielellään viedä tilaa pujoilta ja juolavehnältä.



Seuraavaksi jatkoin kierrosta kasvimaan laidalle.
 Yhdessä kulmauksessa on parimetriseksi hujahtanut vuoriruusu. Kiulukat ovat hieman rappioromanttisia tähän aikaan vuodesta



Metsäruusn oksistossa on myös ollut jollain pikkulinnulla pesä. En raaski sitäkään rikkoa, vaikka tuskin se enää kenellekkään tänä vuonna kelpaa.


Humalan pähkylät keikkuvat hennossa tuulessa. Kohta leikkaan ne pois uuden kasvun tieltä.



Ihanaa kun tulee kevät! Kaunista viikonloppua!


tiistai 14. maaliskuuta 2017

Siemenpussien rapistelua




Olen saanut ja ottanut lisää aikaa puutarhajuttujen tekemiseen. On ihanaa alkaa joka kevät alusta, ja antaa hullutuksen viedä mennessään. On myös ihanaa tehdä ihan järkeviä suunnitelmia.
Keväällä tähän aikaan kaikki tuntuu vielä mahdolliselta.


Kasvimaa ja oman sadon kasvattaminen ja korjaaminen vetoaa ihmisessä johonkin alkukantaiseen vaistoon. Harvasta asiasta tulee niin suurta mielihyvää arjen keskellä, kuin itse kasvatetusta ruuasta jotka voi kantaa suoraan pellolta pöytään. Rakastan syksyn säilönnän aikaa, kun tiskipöytä täyttyy mehupulloista ja hillotölkeistä, ja keittiössä tuoksuu mehumaijalla tehty höyrymehu ja ryöpätyt pavut.

Sato ei ehkä ole suuren suuri, mutta sitäkin arvokkaampi.

      


Tänä vuonna valitsin esikasvatettavaksi vain varmoja juttuja, joilla on lyhyt esikasvatusaika. Kokeilen pitkästä aikaa kasvattaa kaaleja. Meillä ei ole kasvimaassa kaalikasveja vaivaavaa möhöjuurta, niin kasvatuksen pitäisi onnistua. Istutan kaalien kaveriksi samettikukkia, joiden hajun pitäisi harhauttaa ötökät muualle, ja niiden juuret karkottavat maasta ankeroisia.


Itseni ja oman ajan puutteeni tuntien ostin harvennusta kaipaavista kasveista kylvönauhoja. Kylvönauhassa siemenet on jaettu valmiiksi tasaisiin välein niin ettei harventamista tarvita.


Kuten kaalien kanssa, myös porkkanoiden kanssa kasvatan kumppanuuskasveja, jotka harhauttavat kemppejä ja porkkanakärpäsiä. Niinä vuosina, kun minulla on kasvimaa ollut, olen aina istuttanut porkkanat ja sipulit vuororiveihin.

                                


Kasvimaalla voi tehdä yllättävän paljon oman työn helpottamiseksi ja tautien ja tuholaisten torjumiseksi. Erityisen kiinnostunut olen viljelykierrosta, kasvikumppaneista, ruutuviljelyistä ja kateviljelystä.

Viljelykierto eli vuoroviljely käyttää hyödyksi maan eri kerroksia, ja sen avulla kasvit voi jakaa ravinteiden tarpeen mukaan erilaisiin lohkoihin, jotka vaihtuvat vuosittain. Myöskään maassa mahdollisesti piileksivät kasvituholaiset eivät löydä isäntäkasvin luo yhtä helposti, kun kasvit vaihtavat vuosittain paikkaa.

Kasvikumppanit harhauttavat tuholaisia, ja niiden on myös sanottu monella muulla tavoin lisäävän kumppanikasviensa hyvinvointia. Jälkimmäisestä en osaa vielä sanoa, mutta ajatus kuulostaa hauskalta.
Jokatapauksessa basilikaa kannattaa istuttaa tomaatin naapuriksi, sipulia porkkanan kaveriksi ja salviaa tai samettikukkaa kaalien kanssa samalle alueelle, ja tilliä ja persiljaa salaattipenkkiin. Erilaiset tuoksut sekoittavat tihulaisöttiäisten nenät, ja ehkä niitä eksyy kasvimaalle vähemmän. Lisäksi minusta näyttää hauskalta, kun erilaiset kasvit kasvavat rinnakkain.

Ruutuviljelyn avulla on mahdollista maksimoida pieneltä alalata saatava sato. Kun riviväleihin ei tarvitse mahtua kävelemään, riittää, että siemenet kylvää sen verran kauas toisistaan että ne mahtuvat kasvamaan riittävän suuriksi häiriöttä. Pienessä ruudussa kasvien hoito on helppoa, kun kitkemään pääsee käytävältä jokapuolelta.

Joskus voi tosin käydä niin, että kasvit ikäänkuin valtaavat kaiken tilan, eikä käytävistä näy jälkeäkään....

                               

Meidän kasvimaan eliötoiminta on pientä pellon edellisen omistajan tehoviljelyn seurauksena. Eliötoimintaa vilkastuttaakseni olen aloittanut kateviljelyn. Meillä tulee ruohonleikkuun sivutuotteena runsaasti ruohonleikkuujätettä, jonka hyödynnän kasvimaalla riviväleissä. Ruohokatteen edut ovat kiistattomat;
- Kylvön jälkeisen kastelun jälkeen kasvimaata ei tarvitse juurikaan kastella, koska ruohokate pitää maan kosteana, ja toisaalta estää maata liettymästä sateella.
- Lannoitus hoituu itsestään, kun ruohon maatuessa ravinteet menevät suoraan kasvien käyttöön. Kasvimaa ei oikeastaan tarvitse muutakuin kalkitsemisen säännöllisesti, muita lannoitteita ei tarvita. - Maata ei kateviljelyssä tarvitse muokata ollenkaan, vaan madot hoitavat muokkaustyön samalla kun kuljettavat maatunutta ruohoa maanalaisiin käytäviinsä.
- Ruutuviljelyyn kateviljely sopii loistavasti, koska pieniä ruutuja olisi hankala koneellisesti muokata.
Syksyksi maa katetaan kauttaaltaan, ja keväällä kate vain siirretään sivuun kylvöjä varten. Alkuvaiheessa olen tehnyt katteeseen vakoja, johon olen tehnyt rivin ostomullasta kylvöalustaksi, koska pohjamaa on ollut niin tiivistynyttä. Isot siemenet kuten pavut ja herneet sekä sipulin istukkaat olen peittänyt pienellä katekerroksella, jotta linnut eivät penkoisi siemeniä näkyviin.

Tässä on minun kasvimaasuunnitelmani.:
Peruna on tarkoitus istuttaa toisaalle puutarhassa, jahka tilaa sille saadaan raivattua.

 


Oli hyötytarha tai ei, en voi vastustaa unikoita. Niitä vain yksinkertaisesti pitää olla. Näistä pusseista kylvän perennapenkkiin, mutta osa pääsee myös kasvimaalle.



Voikaa hyvin!